Vallitseva näkemys Suomessa on, että viime vuosina tuhoutuneet työpaikat on korvattava yksityisellä sektorilla. Tätä on yritetty tukea esimerkiksi yhteisöveron laskemisella, mutta tulokset ovat jääneet kyseenalaisiksi. On myös ehdotettu siirtymistä Viron yhteisöveromalliin, jossa yrityksiä ei veroteta lainkaan yrityksen sisään jätetyistä voitoista.
Jyrkän markkinaliberalistisen ideologian mukaan mikä tahansa julkinen investointi tuhoaa kilpailua. Tämän ideologian (jota kutsutaan hieman harhaanjohtavasti uusliberalismiksi) mukaan julkisen sektorin leikkauksista seuraa yksityisiä investointeja ja innovaatioita, jotka lopulta tuottavat kaiken paremmin ja tehokkaammin kun julkinen sektori koskaan tuotti. Tätä markkinaliberalistista sanomaa Suomessa levittää esim. Libera, joka on lytännyt idean elvytyksestä julkisilla investoinneilla esimerkiksi täällä.
En ole talousasiantuntija, eikä minulla ole myöskään mitään preferenssiä sen välillä haluanko olla mielumin porvarin vai valtion byrokraatin riistettävänä. En voi väittää tietäväni varmuudella ettei jyrkän liberalistinen teoria voi toimia koskaan eikä missään. Olen kuitenkin viime viikkoina miettinyt suomalaisen kapitalismin erityispiirteitä, joiden vuoksi epäilen että jyrkkä liberalismi toimisi Suomessa vielä huonommin kuin se voisi toimia jossain muualla.
Ensimmäinen tällainen erityispiirre on Suomen porvareiden lahjakkuutta haaskaava konservatiivisuus. Tästä todistaa Suomen naisten kansainvälisesti huono edustus yksityissektorin toimihenkilötehtävissä — esimerkiksi tässä ILO:n raportissa Suomi on monilla muuttujilla globaalia keskitasoa tai sen alapuolella . Joskus 1800-luvulla naisjohtajat olivat harvinaisia lähes kaikkialla. Sittemmin talous on muuttunut valtavasti, ja myös valtavasti sellaisia talouden alueita jotka ovat perinteisesti olleet naisten aluetta on tullut markkinoiden piiriin. Naisten potentiaalin täysi hyödyntäminen tarjoaisi kapitalisteille paljon lisäarvoa, mutta Suomen yritykset eivät tätä osaa.
Tämä on myös seurausta kauan kasvaneesta vääristymästä. Julkinen sektori on tarjonnut Suomen naisille enemmän mahdollisuuksia. Tämä johtuu siitä että naisten perinteiset alat on siirretty julkisen sektorin piiriin, ja julkinen sektori on Suomessa ollut sukupuoliroolien suhteen uudistuskykyisempi kuin yksinen. Koska julkinen sektori on tarjonnut naisille historiallisesti enemmän mahdollisuuksia, yhä useammat naiset ovat valinneet julkisen sektorin, minkä vuoksi naisille on avautunut siellä lisää mahdollisuuksia ja sukupuolivääristymä julkisen ja yksityisen sektorin välillä on vahvistunut entisestään. Tämä on itseään vahvistava prosessi joka on vaikeaa katkaista.
Monissa muissa maissa tilanne on päinvastainen, niissä yksityissektorin sijasta valtiosektoria pidetään keski-ikäisten pysähtyneiden ukkojen temmellyskenttänä. Näin monissa entisissä itäblokin maissa, siellä yksityissektori kiinnostaa naisia enemmän kuin Suomessa ja se heijastuu myös johtotehtävien sukupuolijakaumaa.
Aivo- ja kykyvuoto julkiselle sektorille ei välttämättä johdu pelkästään yksityissektorin seksismistä. Bengt Holmströmin mukaan fiksut ja lahjakkaat ihmiset ovat Suomessa hakeutuneet mielumin julkiselle sektorille. Tämäkin on itseään vahvistava kierre: jos yrittäjiä ja yritysjohtajia ei pidetä erityisen fiksuina, ei fiksuja ihmisiä myöskään kiinnosta ura yksityissektorilla.
Toinen erityispiirre on ollut suomalaisen kapitalismin muihin teollisuusmaihin verrattuna historiallisesti matala tuottoaste . Tätä on käsitelty Suomalainen kapitalismi-kirjassa , mutta aiheesta on kirjoitettu myöhemminkin.
Matala tuottoaste ei ole häirinnyt Suomen talouskasvua, päinvastoin. Koska tuotanto on vaatinut enemmän investointeja kuin muualla, kapitalistit ovat kuluttaneet pienemmän osan pääomista itse ja suurempi osa on päätynyt takaisin talouteen. Matala tuottoaste voikin olla keskeisimpiä syitä sille että pitkän aikavälin talouskasvu on Suomessa maailman kärkeä.
Matalan tuottoasteen talous ei ole kuitenkaan kiinnostava kohde ulkomaisille, tai millekään muillekaan investoinneille. Suomalaiset kapitalistit investoivat Suomeen niin kauan kuin kansainvälisten pääomaliikkeiden rajoitukset ja talousjärjestelmien erillisys tekivät hankalaksi sijoittamisen mihinkään muualle. Nyt nämä rajoitukset ovat poissa, ja on vaikeaa nähdä mitään syitä investoida Suomeen.
Matala tuottoaste on myös yksi syy siihen, että suomalaista kapitalismi on pitkälti julkisen sektorin
työntöavun tulosta. Kapitalistit eivät yksinkertaisesti ole saaneet yksin kokoon sitä määrää pääomia, jonka tuotanto Suomen oloissa on vaatinut. Julkisen sektorin tuki innovaatioille ja infrastruktuurihankkeille on ollut tärkeää kaikkialla, mutta Suomessa tämä rooli on ollut aivan erityisen keskeinen, aina sotakorvauksien maksamisesta lähtien. Suomalainen kapitalismi ei ole historiansa aikana koskaan pärjännyt ilman valtion jatkuvaa työntöapua, joten on hyvä kysymys voiko se pärjätä tulevaisuudessakaan.
Antti Rautiainen